Kurenpojilla oli tiedossa kaksi kovaa vieraspeliä viikon sisään. ensin vastaan asettui FC Nets, Oulusta. Ottelun alku oli hienoista vierasjoukkueen hallintaa ja tilanteita luotiin kotijoukkueen maalille. Netsin maalivahti torjui kuitenkin kurenpoikien yritykset ja ensimmäistä maalia saatiin odottaa puolisen tuntia. 30min kohdalla Kurenpojat suoritti vaihdon jossa Toni Kuopusjärvi päästettiin irti, kymmenisen sekuntia ja Juha Lehmikangas tarjoili tarkan syötön boxin sisään. Kuopusjärvi otti pallon rinnalla haltuun ja harhautti ensimmäisen puolustajan, toinen puolustaja joutui rikkomaan ja pallo vietiin pilkulle. Mies itse kävi laittamassa pallon varmasti maalin vasempaan alakulmaan. Ensimmäinen puoliaika päättyikin Kurenpojille 0-1.
Toisella puoliajalla Nets sai muutaman vaarallisen maalipaikan, kun pakit heittelivät pitkiä avauksia kärkimiehille, Loistopelin maalissa pelannut Markus Luukkonen kuitenkin liimaili vedot varmuudella ja käytti välillä päätäkin torjunnoissaan. Kurenpoikien toinen maali olikin jo sitten erikoisempaa luokkaa, kun Sarjan pisimpiin sivurajaheittoihin pystyvä Lehmikangas heitti pallon boxin sisään. Ilkka Martikainen tikkasi pallon vastustajan pakille, joka taas purkupalloa yrittäessään osui omaan pelaajaan, josta pallo kimposi kahden tolpan kautta Netsin maaliin. Tilanne siis Kurenpojille 0-2.
Kurenpojat kaunisteli vielä lukemia ottelun viimeistä hyökkäyksestä, kun Jaakko Juusola toi pallon Netsin kenttäpuoliskolle ja vapautti Kuopusjärven puolittaiseen läpiajoon. Kuopusjärvi syötti pallon vielä hurjassa maalivireessä olevalle Juuso Illikaiselle, joka veti pallon suoraan syötöstä maalin oikeaan yläkulmaan. Illikaiselle jo 5 maali kolmessa pelissä. Ottelu päättyi tähän ja Kurenpojat otti tyylikkään 0-3 voiton.
Kaksi päivää tästä ja Kurenpojat kohtasi myös puhtaalla pelillä kolmen ottelun jälkeen olevan AS Moonin, Raahesta. Kurenpojilla on alkukauden otteluissa ollut yllättävän suuri rinki pelaajia ja myös tähän peliin listoille saatiin 18 nimeä. Kurenpojat koki heti ottelun alkuminuuteilla menetyksen hyökkäysvoimasta, kun Illikainen väänsi polvensa eikä voinut enää jatkaa ottelua. ottelun alku oli tasaista vääntöä sarjan kärkijoukkueilta ja hyvät maalintekopaikat olivat vähissä. Puoliajan loppupuolella Kurenpoikien puolustukselle sattui merkkausvirhe ja vastustajan laitalinkki pääsi nokikkain maalivahti Olli-Pekka Kokon kanssa. Kaveri sijoitti pallon tarkasti ohi vastaan tulevan Kokon ja tilanne ensimmäisen puoliajan päätyttyä Moonille 1-0.
Puoliajalla valmennusjohto ilmoitti Suomen Leijonien olevan tappiolla 4-1 kahden erän jälkeen, joten jotain piristävää päivästä oli siis saatava vielä irti. Liekkö tästä sisuuntuneena Kurenpojat aloitti toisen puoliajan erittäin hyvin ja kauaa ei ehtinyt toinen puoliaika vanheta, kun Kuopusjärvi vapautti Shuuriye Mahamedin, mies ohitti maalivahdin ja laittoi pallon varmasti tyhjään maaliin. Tämän jälkeen peli oli sekavaa molemmilla ja energiaa kulutettiin enemmän huuteluun, kun itse pelaamiseen.
2min ottelua jäljellä ja Moonin mies käy kaatumassa Kurenpoikien boxin sisällä, tuomari seuraa tilannetta n. 3 metrin päästä ja näyttää käsimerkein pelin jatkuvan. Tästä kuluu muutama sekunti ja Moonin miehet viittovat kilpaa rajamiehen suuntaan, peli jatkuu edelleen. Pallo yli rajasta ja tuomari päättää kuitenkin käydä kysäisemässä tilannetta linjamieheltä. Aikansa tilanteesta keskustelivat ja tuomari vie pallon 11 metriin. Moonin mies ampuu pallon varmasti sisään. Tilanne Moonille 2-1.
Kurenpoikien valmennusjohto tekee taktisen muutoksen ja nostaa Jani Sarajärven topparinpaikalta kymppipaikalle, jolloin toinen keskikenttämies(Jaakko Juusola) nousee kolmanneksi kärkeen. Rajaheittojen erikoismies Juha Lehmikangas pääsee heittämään vielä rajaheiton syvältä Moonin kenttäpuoliskolta ja boxin sisällä alkaa tapahtua. Pienen flipperin jälkeen pallo palaa takaisin Lehmikankaalle, joka lähettää keskityspallon takaisin pelipaikoille. Juusola ja Kuopusjärvi hyppäävät kahden Moonin pakin ja maalivahdin kanssa keskityspalloon, joka sitten jää maahan elämään. Kuopusjärvi reagoi ensimmäisenä ja tasoittaa pelin 2-2, kun lisäaikaa on pelattu muutama minuutti. Pisteet jaetaan kärkiottelussa ja molemmat joukkueet jatkavat sarjaa ilman tappioita.
Kurenpojat jatkoi siitä mihin viime lauantaina jäi. Tänään punamustia vastaan asettui viimekaudet kärkisijoilla keikkunut Ajax Sarkkiranta. Kovaan myötätuuleen aloittanut Kurenpojat loi pelin alkuvartin aikana useamman hyvän maalintekopaikan, mutta palloa verkkoon asti ei vaan saatu toimitettua. Tämän jälkeen vastustajakin sai pelin juonesta kiinni ja tilanteet alkoivat tasottua.
Juuso Illikainen pääsi 30min pelin jälkeen puolittaiseen läpiajoon, josta pisti pallon varmasti maalin alakulmaan. Tästä ei kauaakaan, kun Kurenpojat sai kulmapotkun, jonka jälkitilanteessa Illikainen reakoi nopeiten ja teki illan toisensa. Ensimmäistä puoliaikaa oli pelattu muutaman minuutin verran lisäaikaa, kun vastustajan pelaaja kävi kaatumassa 16 sisällä ja pallo pilkulle. Kaveri pisti pallon varmasti maalin oikeaan alakulmaan ja tauolle lähdettiin kurenpoikien 2-1 johdossa.
Toiselle puoliajalle Ajax vastaavasti pääsi pelaamaan myötätuuleen ja pyörittivätkin mallikkaasti palloa vierasjoukkueen kenttäpuoliskolla. Puollustus ja loisto-ottelun pelannut maalivahti Olli-Pekka Kokko kuitenkin pitivät Kurenpoikia pystyssä. Kokko otti myös sellaisen "Game saverin", jota kelpaisi näyttää vaikka sunnuntain urheiluruudussa.
Kurenpojilla oli toisella puoliskolla muutama läpiajo ja liuta vaarallisia paikkoja, mutta viimeistelyn heikkous ei lisännyt numeroita vierasjoukkueen hyväksi. 80min kellossa ja Henri Lahtela jätättää vastustajan oikean pakin juoksukilpailussa, pääsee maalivahdin kanssa vastakkain, mutta tarjoilee herrasmiesmäiseen tyyliin pallon vielä Illikaiselle. Illikaisella on helppo työ kruunata ilta hattutemppuun.
Kurenpojat aloitti urakkansa pohjois-suomen 4.Divarissa vierasottelulla OuJK:n vieraana. Ottelu isolla kentällä oli vielä selvää hakemista pitkän futsalkauden jälkeen. Ongelma on kuitenkin ollut jokavuotinen, sillä vielä tätäkään juttua kirjoittaessa FCK ei ole saanut alleen yhtään ulkokentän treeniä. Pelaajien välit sekä pallotatsi oli vielä erityisesti hakusessa. Henri Lahtelan ja Juuso Illikaisen maaleilla Kurenpojat kuitenkin avasi kauden hienosti 1-2 voitolla. Kausi jatkuu lauantaina 5.4 klo 15.00 Ajax-Sarkkirannan vieraana kempeleessä.
Tänään 28.4 FcK aloittaa urakkansa pohjois-suomen 4 Divarissa. Vastaan asettuu OuJK. Huonon kenttätilanteen vuoksi Kurenpojilla ei ole alla yksiäkään harjoituksia ulkokentällä. Ainoa kosketus 5 koon palloon, sekä ulkokenttään saatiin pari viikkoa sitten pelatussa harjoitusottelussa 3.Div Tervareita vastaan. Peli kuitenkin osoitti sen, että paljon ei pelisysteemi ollut kärsinyt pitkän talvikauden aikana.
Kurenpojat juoksuttaa tänään kentälle Jani Sarajärven. Vaikka Sarajärvi onkin Kurenpoikien kasvatteja, niin hänellä ei ole alla vielä yhtään virallista miesten peliä punamustien paidassa. Näin ollen avataan uusi sivu Sarajärven menestyksekkääseen uraan jalkapallon saralla.
Sunnuntaina 15.4 Kurenpojat aloittaa ulkokauden harjoitusottelun muodossa, vastaan asettuu 3.Div Tervarit. Ottelu pelataan Heinäpään tekonurmella klo 20.00 alkaen. Ottelu tulee hyvään saumaan, sillä Kurenpoikien urakka 4.Div alkaa 28.4 OuJK:n vieraana.
Kuusamon Pallokarhujen jalkapallojaostolle tulee tänä vuonna täyteen 10-vuotta. Pallokarhut kutsuivat Kurenpojat ystävyysluontoiseen turnaukseen, johon Kurenpojat vastasivat kolmen joukkueen voimin. Mukaan lähtee kaksi junnujoukkuetta sekä miesten edustusjoukkue.

Katso otteluohjelma ja säännöt Tästä
Kurenpojat pelasi tämän kauden viimeisen turnauksen Oulun Nallisportilla viime lauantaina. Joukkue pelasi kaksi ottelua, joista toisesta tuli voitto ja toisesta tappio. Näin ollen viimekauden kultajuhlat vaihtuivat hiukan himmeämpiin mitalleihin, eli pronssisiin. Kausi oli kuitenkin hyvä, sillä viimevuotinen kultajoukkue oli nuorentunut huomattavasti ja uusia kasvoja oli mukana useampi. Kurenpojat hävisi sarjan aikana ainoastaan kaksi ottelua, joista kummatkin sarjataulukossa ylempänä oleville. Päästettyjen maalien saldo oli sarjan paras, kuten myös viime vuonna. Tämä kertoo Kurenpoikien puolustuspelin onnistuneen tälläkin kaudella mainiosti.
Lopullisen sarjataulukon löydät tästä.
Kurenpojat järjestää Futsalin puulakiturnauksen Pudasjärven liikuntahallilla 10.3.2012.
Kerää porukka kasaan ja ilmoittaudu mittelemään pitäjän
kovimman puulakijoukkueen tittelistä. Turnaukseen otetaan mukaan 10 ensimmäisenä
ilmoittautunutta porukkaa, ole siis nopea!
Turnauksen ohjelma ja säännöt
tulevat sivuille lähempänä H-hetkeä.
Ilmoittautumisia ottaa vastaan Toni Kuopusjärvi 040 7402683. Joukkueen nimi, yhteyshenkilön nimi ja s-posti, jos viestillä ilmoittautuu.
Kurepoikien vuosi 2012 alkoi ottelulla Fc Rai:ta vastaan. Vuodenvaihteen harjoittelu tauko ei näkynyt pelaajien otteissa, vaan peli mentiin alusta loppuun FcK:n komennossa. Maalinteko paikkoja luotiin kiitettävä määrä, mutta lukemat olisi pitänyt niiden perusteella olla huomattavasti suuremmat. Ensimmäisestä maalista vastasi Kuopusjärvi, jonka Laakkonen vapautti puolittaiseen läpiajoon. Toisessa maalissa tehtiinkin luultavasti kurenpoikien historiaa futsalin saralla, sillä maali syntyi kulmapotkusta. Yleensä kun Kurenpojat on saanut vastustajan päätyyn kulmapotkun, niin useammin on jälkitilanteesta soinut omassa päässä. Tästä maalista vastasi Iinatti ja syöttäjänä toimi Tauriainen. Kolmannesta osumasta vastasi Kuopusjärvi illan toisellaan, Juusola vapautti Kuopusjärven läpiajoon, joka harhautti maalivahdin ja pisti pallon verkon perukoille. Maalissa, Luukkonen esitti varmoja otteita ja otti kaikki vedot kiinni, jotka vastustaja sai tolppien väliin suunnattua. Kurenpoikien riveihin ajettiin tässä pelissä kaksi uutta kasvoa. Molemmat ovat Kurenpoikien peruskalustoa, mutta ottelu oli molemmille kauden ensimmäinen. Jaakko Juusola ja Seppo Kälkäjä. Molempien otteista voi sanoa: "Kiitos ja tervetuloa uudestaan". Ottelu päättyi siis Kurenpoikien voittoon lukemin 3-0.
Kurenpojat lähti toiseen turnaukseen erittäin nuorella joukkueella. Kokemusta edusti Janne Laakkonen(26) ja nuoruuden innosta vastasi Juho-Petteri Ylitalo(17). Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui vanha tuttu, Haupa 2. Vierasjoukkue aloittikin ottelun vahvasti ja tauolle lähdettiin HauPa 2:n johtaessa 0-2. Toisella puoliskolla Kurenpojat sai ideasta kiinni ja joukkueen nuorin, Juho-Petteri Ylitalo iski kavennuksen 1-2. HauPa 2 rokotti pian tämän jälkeen ja siirtyi 1-3 johtoon. Neljä viimeistä minuuttia olikin sitten nuoren porukan näytöstä, Toni Kuopusjärvi kavensi ensin 2-3. Joni Tauriainen iski pelin tasoihin ja neljä sekuntia ennen loppua, Joonas Iinatti käytti pelin viimeisen mahdollisen paikan hyväkseen ja pisti pallon maaliin. Näin siis Kurenpojille hienon nousun päätteeksi voitto lukemin 4-3.
Toisessa ottelussa vastaan asettui OuRe 2. Peli oli koko 40 minuutisen ottelun ajan tasainen ja paikkoja kertyi kummallekin joukkueelle. Ottelua oli pelattu 35 minuuttia ja Kurenpojat johti lukemin 1-3. Nuoren joukkueen kokemattomuus nousi esille, kun olisi pitänyt pelata viimeiset viisi minuuttia johtoasemassa. Ensin Oure 2 iski kavennuksen ja 20 sekuntia ennen loppua niittasi tasoituksen 3-3. Näihin lukemiin ottelu päättyi ja pisteet jaettiin tasan.
Kurenpojat aloitti futsal-kauden ottelulla JuNsU:a vastaan. Ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntämistä ja tauolle mentiin Kurenpoikien johtaessa 1-0. Toisen puoliajan alku oli kotijoukkueelta tehokas ja maaleja tehtiin muutamassa minuutissa kolme. Peli oli tällä selvä ja FCK otti voiton 4-1.
Toisessa ottelussa vastaan asettui nimivahva UIFK. Kurenpojille ei annettu hengähdysaikaa, vaan peli alkoi heti edellisen päätyttyä. Onneksi vastustajakin oli liikenteessä puolustavalla taktiikalla ja ottelun tempo ei noussut kovinkaan suureksi. Ensimmäinen puoliaika päätettiin tasaisissa merkeissä 1-1. Toisella puoliskolla nähtiin vain yksi maali, josta vastasi UIFK. Näin ollen pisteet menivät vieraille, maalein 2-1.
Ensimmäinen turnaus näytti sen, että pelissä on vielä paljon hiomista seuraavia turnauksia silmällä pitäen. Ajoittain peli kulki mallikkaasti ja pallo sekä miehet liikkuivat, välillä taas heitettiin liikaa hätäisiä pystysyöttöjä, jotka eivät koskaan löytäneet perille asti. Kauden avauspisteet kumminkin saavutettu ja tästä on hyvä jatkaa seuraavaan turnaukseen.
Kurenpojat aloittaa futsal-kauden ottelulla JuNsUa vastaan. Ottelu alkaa klo 12.00. Heti perään on seuraava ottelu, jossa vastaan asettuu UIFK.
Historia linkin takaa pääset katsomaan vanhoja sarjataulukoita, tuloksia ja otteluraportteja. Löydät sieltä myös vanhat uutisarkistot.
Webmaster email: toni@fckurenpojat.com